Perinteisessä mielessä Stig Baumgartnerin (s. 1969) maalaukset ovat abstrakteja, sillä ne eivät suoraan viittaa mihinkään olemassa olevaan kohteeseen. Teoksilla on kuitenkin figuratiivinen luonne: maalauksissa voi nähdä etualan, jonkun kappaleen ja taustan. Teoksien muotokieltä voisi ennemminkin kuvailla figuratiiviseksi abstraktioksi. Tyylillisesti maalauksissa rinnastuu kaksi eri tekemisen tapaa – orgaanisin viivoin aktivoidut pinnat sekä geometriseen säännönmukaisuuteen perustuvat kappalemaiset sommitelmat. Haastattelussa Baumgartner kertoo taiteestaan ja työskentelytavoistaan.



1. Maalauksissasi on aina yhtä monta vaaka- ja pystysuuntaista toisiinsa kiinnittyvää geometrista muotoa. Pyritkö teoksissasi tarkasti rakennettuun harmoniaan ja sääntöjen seuraamiseen?

Minulla on sääntöjä, minkä puitteissa toimin. Luulen, että kaikilla maalareilla on omat reunaehdot, sillä täysin vapaata maalausta on vaikea kuvitella. Minulla on ehkä vähän enemmän sääntöjä kuin yleensä, sillä minulla on näitä vaaka- ja pystysuoria palikoita.

Työskentelen kuitenkin täysin intuitiivisesti näiden sääntöjen puitteissa. Teen kunnes löydän sen muodon, ja kun olen löytänyt sen muodon tai sen järjestyksen, niin pyrin löytämään sille maalauksellisen muodon.

Key Figure, 2018, öljyväri kankaalle, 160 x 130 cm

2. Teoksillasi on nimiä kuten Woogie ja Henrik – ovatko teosten lähtökohdat anonyymeja henkilökuvaperinteeseen nojaavia hahmoja, vai esiintyykö niissä oikeita henkilöitä?

Minä annan nimiä teoksille, ja joskus ne voivat olla henkilön nimiä. Se liittyy siihen, että maalauksille syntyy eräänlainen luonne tai karaktääri. Joskus henkilön nimi tuntuu sopivimmalta. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että se olisi lähtökohtaisesti nimenomaan ihmisen nimi.

Nimi herättää jotain assosiaatioita, mutta maalausten nimet ei ole sellaisia, että niiden kautta pitää ratkaista mitään. Ennemmin se kertoo siitä, että maalaus on nimen arvoinen.

3. Teoksissasi on nähtävillä sekä orgaaninen viiva että arkkitehtoninen hallittu muoto – koetko nämä vastapareina toisilleen?

Näiden uusien teoksien mukana on tullut tällainen käsiala tai orgaaninen viiva, joka on visuaalisesti vastakohta arkkitehtoniselle muodolle. Sille on montakin syytä: se tuo erilaisen tilallisen ulottuvuuden töihin – kun viiva on figuurin taustalla tuo se teokseen taustatilan. Toinen on, että korostan sillä jotain kohtia intuitiivisesti. Vedän viivan, ja siihen kiinnittää huomiota. Vähä kuin olisi joku koru korvassa tai kaulalla. Sillä tavalla se nostaa esille maalauksessa jonkun asian tai aiheen.

Lisäksi olen miettinyt tätä maalarin näkökulmasta. Eli mietin paljon värin ja viivan suhdetta. Lyijykynäluonnoksissani viiva imitoi jotain väriä. Teen erilaista jälkeä luonnoksiin, ja mietin, että tämä on ikään kuin sininen. Mietin itsekseni, että tämä on aika mielenkiintoinen tämä siirtymä, että ensin piirrän värin ja sitten maalaan sen. Tästä tämä vuoropuhelu alkoi kehittymään.

Ghost, 2018, öljyväri kankaalle, 160 x 160 cm, yksityiskokoelma

4. Näyttelysi Galerie Forsblomissa on nimeltään Combinations, Variations, and Little Creatures. Kerroit, että nimi viittaa matemaattiseen metodiin ja siihen, miten muoto muuntuu aiheeksi ja merkitykseksi.

Kun ihmisille annetaan palikoita käteen, me alamme rakentamaan niistä jotain. Se on tavallaan luonnollista, voisi sanoa jopa lajityypillistä. Minä olen myös miettinyt arkkitehtuuria, että kun puhutaan usein luonnosta, sanotaan että on kaupunki ja jossain on luonto. Minä olen sitä mieltä, ettei ole sellaista asiaa kun luonto. Kaikkiahan on luontoa.

Jos ihminen rakentaa talon, niin miten se eroaa linnunpesästä? Jos lintu rakentaa pesän niin se on luontoa. Meidän kaupungit ovat meille luontevia ja lajityypillisiä. Maalamillani pysty- ja vaakapalikoilla on materiaalinen luonne. Olen maalannut ne fyysisesti kappalemaisiksi, jotta tulisi sellainen fiilis että niitä voisi itse siirrellä.

Installaatiokuva, Galerie Forsblom, 2018

5. Siirteletkö palikoita harkitusti ennen kuin ne löytävät lopullisen sijoituksensa?

Yllätyn aina kun teen, sillä teen niin spontaanisti. Myöhemmin kiinnityn tiettyihin aiheisiin ja mietin, että tästä ideasta pidän. Sitten minä etsin sille sen maalauksellisen muodon.

Jos asioita tekee liian tietoisesti katoaa niistä jännite. Jos liikaa alkaa perustelemaan asioita, voi päätyä siihen ettei tässä ole mitään järkeä. Mutta kun on saanut maalauksen valmiiksi, voi yllättyä, että tällä onkin jokin luonne vaikka se lähti täysin mitättömistä aiheista
liikkeelle. Se on hyvä motivaattori tekemisessä.

Thin, 2018, öljyväri kankaalle, 120 x 100 cm